torstai 12. tammikuuta 2012

Pennuntuoksua

 ♥

Meille syntyi eilen 5 pentua ja päivät on täynnä työtä (lue: istun pentukopan vieressä ja ihastelen...). Olen siinä samalla alannut kutoa.... hmmm, enpäs kerrokaan, jos menee pieleen, niin säilyy maine, heh. 

Tänään satoi ensimmäisen kerran tänä talvena oikein kunnolla lunta, silleen ihanasti isoja hiutaleita suoraan maahan. Kirsikkapuun oksien päällä oli ainakin 5 cm lunta...! Illalla alkoi vähän tuulla, joten osa lumesta katosi, mutta on niin mahtavan valkoista ja kaunista kun lumi peittää pas.... maan... Kuva on otettu aamupäivällä, sen jälkeen lunta tuli vielä lisää.



Tein tänään ruoaksi juustotäytteisiä broilerirullia kermakastikkeessa ja täytyy sanoa, että olivat hyviä. Siispä ohje talteen...

Broilerin fileitä
Sulatejuustoa
Mausteita (valkosipulia, grillimaustetta, currytahnaa ja sitruunanmehua)
Maizenaa, suolaa ja pippuria
Voita paistamiseen
Kermaa

Sekoita mausteet sulatejuustoon ja levitä tahna nuijittujen fileiden päälle. Kääri rullalle ja kiinnitä cocktail-tikuilla. Kierittele maustetussa maizenassa ja paista pannulla joka puolelta. Lisää kerma ja anna hautua joku vartin verran. Laitoin loput maizenatkin sinne kastikkeeseen, josta tuli mukavan tönkköä...

Sitten ne häät. Tein anoppikokelaalle ja morsiusneidoille ne korut ja nyt voi laittaa niistä kuvat kun häät olivat viime lauantaina. Korviksiin tein vaan ne riippuvat osat, ne laitettiin sitten morsiamen aitoihin koukkuihin roikkumaan. Kuvassa nuo valkoiset helmet on miten sattuu, mutta oikeasti ne roikkuu alareunassa ihan nätisti.


Kaulakoru kuvattuna (epätarkasti) takaapäin, eli tuo irrotettava kukka on niskan puolella. Toki sitä voi pitää toisinkin päin, mutta näin olin sen ajatellut.


Morsiusneidoille tein samantyyliset kaulakorut, joissa on magneettilukko (etteivät kuristu, jos jäävät johonkin kiinni). Ja jotain vaaleanpunaista piti laittaa 1- ja 3-vuotiaille...


Itse en häihin päässyt, kun piti tuota mammakoiraa päivystää, mutta kuulemma korut olivat olleet tykättyjä.

Nyt menen taas nuuskuttamaan pentuja, ensikertaan!!

Hanna

perjantai 6. tammikuuta 2012

I'm back

 ♥

Joulu ja muun pyhät mennä viiletti enkä mitään ole saanut aikaiseksi, ainakaan valmiiksi asti. Tai no olen jotain... Anoppikokelas menee naimisiin ja tein hänelle korut hääjuhlaan. Samalla väsäsin vielä kaulakorut morsiusneidoillekin. Kuvia tulee juhlien jälkeen, ei paljasteta vielä.

En olekaan esitellyt teille samovaariani. Ostin sen kaverilta, jolla ei ollut sille käyttöä. Nyt se on jotakuinkin kahden vuoden ajan puhissut meillä kannullisen teetä vähintään kolmena päivänä viikossa. Sain tuon lakritsitee-pussin esikoiselta, kun sille ei ollut käyttöä. Yllättävän hyvää teetä, maistuu silleen jännästi lakulle ja maku jää suuhun pitkäksi aikaa.


Joulupukki toi tällaisen teepussirasian, joka sai kodin ruokapöydältä. Pussiteetä lipitän aamuisin ja päivällä. Ja Twiningsin Earl Grey on ykkönen, jo vaikka kuinka monetta vuotta!!


Olimme olleet ilmeisesti kilttejä, kun aattona paketeista paljastui vaikka mitä. Anoppikokelaspuolikkaalta (siis ei häneltä joka menee naimisiin, vaan miehen isän nykyiseltä vaimolta) sain makeet sukat (Sussulle kiitos tunnistusavusta.....=)) ja hienon kissakassin. Kiitos, Riitta....!


Olisi pitänyt ottaa kuva tossuista kun ne eivät ole jalassa. Tunnustettakoon tässä julkisesti, että aattona kysymysmerkit sinkoilivat, kun avasin paketin. Ei harmaintakaan aavistusta mitä pussukoilla tehdään.... *nolo* Onneksi neulomiseen paremmin perehtynyt ystäväni tiesi kertoa mistä oli kyse.

Viimeksi taisin mainita, että olin innostunut taas neulomisesta. Rannekkeet on edelleen päättelemättä, samoin kauluri (siis sellainen pötkö) ja säärystimet. Olen ihan koukussa aamupäivisin telkkarista LIV:iltä tulevaan Neulontakerho-ohjelmaan. Sieltä bongasin hauskat rastat, joita piti sitten päästä kokeilemaan. Tulipahan pyöriteltyä muutama rasta, oli muuten hauskaa puuhaa... 


Nyt seuraavaksi haluaisin kokeilla jotain huivia tms. pehmoisesta langasta, pitää varmaan käydä tuossa Silmu&Solmussa hypistelemässä lankoja. Meille on kylläkin syntymässä koiranpentuja ensiviikolla, joten voi olla, että kokeilu siirtyy parillakin viikolla. En kyllä olisi uskonut, että hermo kestää neulomista, se kun on aika hidasta verrattuna vaikka saumurilla huristeluun. Olen aika tyytyväinen itseeni....=)

Näihin kuviin ja tunnelmiin tällä kertaa, hyvää loppiaista kaikille!!

Hanna